Yhteiskuntavastuu

Osana Rabobank-konsernia pyrimme kehittämään kestävän kehityksen mukaisia rahoitustuotteita. Uskomme, että yrityksen yhteiskuntavastuu perustuu sekä liiketoiminnalle että yhteiskunnalle luotavaan lisäarvoon. Yrityksen yhteiskuntavastuun piiriin kuuluu osakkeenomistajien, yhteistyökumppaneiden ja työntekijöiden lisäksi koko globaali toimintaympäristömme.

Olemme parhaillaan kehittämässä De Lage Landenille yhteiskuntavastuun strategiaa, jossa määritetään kaikkien liiketoimintayksiköidemme yhteiset teemat ja tavoitteet. Kerromme lisää asiasta mahdollisimman pian.

Nykyiset ohjelmat ja hankkeet
Kehitämme jatkuvasti yrityksemme yhteiskuntavastuun strategiaa, ja yrityksessä on jo nyt käynnissä useita ympäristöhankkeita. Työntekijämme osallistuvat lukuisiin yhteisöllisiin ohjelmiin. Rohkaisemme työntekijöitämme osallistumaan näihin hankkeisiin yrityksen sisäisillä yhteiskuntavastuupalkinnoilla.

LEED-sertifiointi Yhdysvalloissa
Pyrimme saamaan LEED-sertifikaatin kokonaan omistamallamme Yhdysvaltain toimintojen pääkonttorille Waynessa Pennsylvaniassa. LEED (Leadership in Energy and Environmental Design) -luokitus myönnetään riippumattomien ulkoisten arvioijien laatimien standardien perusteella. LEED-luokitus tähtää toimintojen tehostamiseen ja samalla rakentamisen ja rakennuksen käytön ympäristövaikutusten minimoimiseen.
Työntekijämme Waynessa osallistuvat erilaisiin ympäristöhankkeisiin, kuten yhteisten autojen käyttö, kertakäyttöastioiden käytön vähentäminen, paperin, muovimukien ja muun jätemateriaalin kierrätys sekä luonnossa hajoavien materiaalien suosiminen.

Ympäristöystävällisempää autoleasingia
Autoleasingosastomme Athlon tukee kestävää liikkumistapaa muokkaamalla prosesseistaan, tuotteistaan ja palveluistaan kestävää kehitystä tukevia.
Hyvänä esimerkkinä tästä on Athlonin Save Lease -ohjelma, joka kannustaa leasing-autojen käyttäjiä pienentämään polttoaineenkulutusta ympäristöä vähemmän kuormittavilla ajotavoilla. Vastineeksi tästä he saavat Saver-pisteitä, jotka voi vaihtaa lahjoiksi erityisellä verkkosivustolla. Sivustosta autoilijat löytävät myös tietoja edullisimmista polttoaineenhinnoista.
Polttoaine muodostaa 20–30 % auton käyttökustannuksista. Save Lease -ohjelman avulla autoilijat voivat yltää jopa 15 % säästöihin, mikä tekee työsuhdeautojen käytöstä myös taloudellisesti järkevämpää, puhumattakaan aiempaa pienempien hiilidioksidipäästöjen myönteisestä ympäristövaikutuksesta. Athlon ja sen asiakkaat osallistuvat siis suoraan ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun.
Athlon myöntää myös Saver-lisäpalkintoja autoilijoille ja yrityksille, jotka valitsevat uudet autonsa WWF:n ympäristöystävällisten ajoneuvojen Top 10 -luettelosta. Luettelossa on esitetty autojen hiilidioksidipäästöt ja muut ympäristövaikutukset kilometriä kohti.

Yhteisöhankkeet
Meille yhteisöön sitoutuminen tarkoittaa kaikkien toimistojen aktiivista roolia paikallisissa yhteisöissä sekä ulkomaisten hyväntekeväisyyshankkeiden tukemista.
Olemme esimerkiksi olleet Eindhovenin Maratonin pääsponsori vuodesta 2004. Maraton on suurin vuosittainen tapahtuma Eindhovenissa, jossa päätoimipaikkamme sijaitsee. Kansainvälisen tunnelman ja saavutuksiin tähtäämisen ansiosta tapahtuma sopii hienosti yhtiömme arvoihin. Sponsoroimme myös maratonin yhteydessä järjestettäviä De Lage Landen Company Run- ja Rabobank Championship -juoksutapahtumia.
Rahoitamme Sri Lankan orpojen tukisäätiötä ja tuemme taloudellisesti Koggalan kaupungissa toimivaa orpokotia. Vuoden 2004 tuhoisan tsunamin jälkeen perustettu orpokoti majoittaa yli 200 lasta. De Lage Landenin ja sen eri puolilla maailmaa toimivien työntekijöiden lahjoituksilla on rakennettu kolme asuntolaa.
Lisäksi De Lage Landenin työntekijät Yhdysvalloissa tukevat United Way-, Toys for Tots- ja DLL Annual Charity Golf Outing -hankkeita. United Way on noin 1 300 paikallisen organisaation muodostama Yhdysvalloissa toimiva verkosto, joka jakaa taloudellisia voimavaroja ja henkilöstöresursseja yhteisöongelmien ratkaisemiseen. Yhdysvaltain merijalkaväen reservin Toys for Tots -ohjelmassa kerätään leluja ja annetaan niitä jouluna vähäosaisille lapsille. Vuodesta 2002 lähtien Waynen toimistomme golftapahtumassa on kerätty yli 1,25 miljoonaa dollaria Make-A-Wish-hyväntekeväisyysjärjestölle, joka tukee vakavista sairauksista kärsiviä lapsia.

 

Article options

Contact

  • View contact details View contact details