Historia
Rabobank-konsernin täysin omistama tytäryhtiö De Lage Landen perustettiin Eindhovenissa vuonna 1969 vastaamaan suurten maataloustuottajien kasvavaan kattavan ja pitkäaikaisen rahoituksen tarpeeseen.
Vuonna 1987 De Lage Landen aloitti voimakkaan laajentumisen tarjoamalla palveluita myös Alankomaiden naapurimaissa.
Vuonna 1998 De Lage Landen laajensi toimintaansa Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan tukiessaan maatalouslaitteita valmistavaa kumppaniaan näillä markkina-alueilla. Tämä käynnisti yhä jatkuvan tuotevalikoiman ja osaamisen monipuolistumisen sekä asiakaskannan laajenemisen. Yritysasiakkaiden toiminnan muutos ja kasvu loivat tarpeen entistä kattavimmille ja aiempaa syvempää asiantuntemusta edellyttäville neuvontapalveluille. Asiakkaiden toimintaympäristön muuttuessa globaaliksi myös pankkitoiminnalta alettiin edellyttää kansainvälistymistä.
Vuonna 2006 De Lage Landen hankki omistukseensa kansainvälisen autoleasingyhtiö Athlonin, jolla oli toimintaa yhdeksän Euroopan maassa. Samanaikaisesti yhtiö valmistautui tulevaan tehtäväänsä Rabobankin yksityisasiakkaiden rahoituspalvelujen osaamiskeskuksena Alankomaissa. Yksityisasiakkaiden rahoituspalveluyksikön toiminta käynnistyi vuoden 2006 lopussa. Vuonna 2006 De Lage Landen laajensi maailmanlaajuista verkostoaan Venäjälle hankittuaan omistukseensa Moskovassa toimivan maatalousalan rahoitusratkaisuihin keskittyneen rahoitusyhtiön.
Vuonna 2007 De Lage Landen ja Siemens sopivat Siemens Leasing Kft.- ja Siemens Finance Zrt. -yhtiöiden hankinnasta Unkarissa. Lisäksi yhtiö aloitti kahdenväliset neuvottelut IT Finans AS:n hankinnasta. Toimintansa alussa IT Finans toimi ensisijaisesti kotitietokonemarkkinoilla. Vuodesta 2002 lähtien yritys keskittyi toimistolaitteisiin, mutta pyrki laajentamaan toimintaansa myös mm. IT-, maatalous-, kuljetus- ja materiaalienkäsittelyaloille.
De Lage Landenin kansainvälisen verkoston kehittyminen
1969 – Alankomaat, yhtiö perustettiin
1987 – Belgia, Luxemburg
1988 – Saksa
1989 – Britannia
1990 – Ranska
1991 – Italia
1992 – Irlanti
1995 – Espanja
1996 – Puola
1997 – Tanska, Suomi, Ruotsi, Sveitsi
1998 – Brasilia, Yhdysvallat
2000 – Kanada
2001 – Itävalta
2002 – Meksiko, Australia, Uusi-Seelanti
2004 – Norja, Etelä-Korea, Singapore
2005 – Japani
2006 – Kiina, Argentiina, Venäjä
2007 – Romania
2008 – Unkari, Portugali
2009 – Etelä-Arfica, Chile



